perjantai 9. heinäkuuta 2010

53,1 kg

Meinasin jättää tänäänkin kirjoittamatta, etenkin kun paino näyttää tuon verran, mutta uskalsinpa sittenkin tulla tänne.

Tilanne on siis tällä hetkellä se, että olen nyt ties miten monennetta iltaa melkeinpä äärimmäisen turvoksissa. Myös närästystä ja polttelua on ollut, minkä vuoksi olen ollut vähän allapäin enkä ole jaksanut kirjoittaa tännekään. Juuri turvotuksen ja polttelun takia kävin taas eilen aamupäivällä lääkärissä, joka kirjoitti (vaihteeksi) uuden reseptin happopumpunsalpaajia sekä kehotti tekemään suolihuuhtelun kotona. Koska olen tähän mennessä ollut aika rajulla happopumpunsalpaajalääkityksellä, on mahassani ilmeisesti sen verran vähemmän happoa (tai ainakin pitäisi olla), minkä vuoksi syömäni ruoka ei imeydy/sula välttämättä yhtä hyvin. Niinpä sitten hain apteekista itselleni uuden protonipumpun estäjälääkityksen lisäksi sellaisen letku-pussi-systeemin, jonka kanssa tein eilen illalla elämäni ensimmäisen kotitekoisen suolihuuhtelun. Eihän se mitään mukavaa ollut, ja aika paljon siinä meni aikaa, mutta toi se hetken helpotusta turvonneeseen oloon. Prosessin jälkeen olin niin uupunut, että menin melkein suoraa päätä nukkumaan. Olo on ollut hiukan heikko vielä tänäänkin, enkä ole juuri muuta jaksanut kuin surffailla netissä pitkin päivää ja vähän käydä ulkona.

Huvittavinta (tai sitten ei) koko jutussa on, että rajun happopumpunsalpaaja (eli protonipumpun estäjä) lääkityksen vuoksi ruoka ei siis imeydy/sula yhtä hyvin, mikä taas (ilmeisesti) saattaa aiheuttaa närästystä(!) Tämän vuoksi oikeanlainen syöminen (ei suuria annoksia, tiheät ruokailuvälit, ei syömistä muutamaan tuntiin ennen nukkumaan menoa, oikeat ruoat jne.) olisi tosi tärkeää itselleni. Kuitenkin eilen sorruin vaihteeksi vähän herkuttelemaan jäätelöllä, karkilla ja suklaalla, koska fiilis oli niin matalalla ja halusin lohduttaa itseäni jollain. Ja vaa'an lukemissahan se näkyikin aamulla, siis suolihuuhtelusta huolimatta.

Tämä päivä on siis kulunut lähinnä netissä surffailun merkeissä, ja nimenomaan laihdutusblogeja lukiessa, sillä tahdon nyt tosissani pystyä muuttamaan ruokailutottumusteni suuntaa, minkä vuoksi olen hakenut sille lisää inspiraatiota ja motivaatiota. Refluksitauti ja sen jatkuva itsestään ilmoitteleminen masentaa tosi rankasti, mikä on tosi huono juttu, sillä se taas saa syömään huonoja ruokia, mikä taas altistaa lihomiselle. Minun onkin kyettävä kääntämään tämä tauti ikään kuin edukseni, sillä kevyesti syöminen auttaa sekä oireiden (närästys, turvotus) vähenemiseen että laihtumiseen. Olenkin päättänyt ottaa sittenkin käyttööni sen radikaalimman version siitä ruokaympyrädieetistä, sillä se on mielestäni tarpeeksi hyvä keino syödä usein ja vähän kerralla. Sen avulla voisin ehkä jaksaa tuleviin lisätesteihin ja edelleen mitä todennäköisimmin tehtävään leikkaukseen saakka.

Huomisesta lähtien syön siis todellakin ainoastaan: 1) puuroa, 2) jogurttia, 3) hedelmän, 4) keitetyn kananmunan, 5) vapaa valinta. Sekä rasvatonta maitoa. Puuron tilalla voi poikkeustilanteissa olla myös esimerkiksi leipäviipale tai muroja. Jogurtin tilalla voi myös olla jokin vastaava maitovälipala, kuten rahka, smoothie tms. "Hedelmäksi" lasken esim. banaanin, litran mansikoita, muutaman persikan tms. Sitrushedelmiä pyrin kuitenkin edelleen välttämään. Vapaa valinta on edelleen vapaa valinta sillä erotuksella, että pyrin nyt, ainakin jonkin aikaa, olemaan kokonaan ilman minkäänlaisia herkkuja: ei siis yhtään karkkia, suklaata, leivoksia tai vastaavaa. Ei myöskään enää ollenkaan syömistä kuuden jälkeen illalla. Tämän avulla toivottavasti turvotus ja närästys vähenevät sekä painoni alkaa pikkuhiljaa kääntyä laskuun. Syön muuten myös joka päivä Multivitaa ja omega 3 -kapseleita, jos en ole asiasta aiemmin maininnut (voipi olla, että olenkin).

Vitsi, olen kuin ilmapallo! En ikimaailmassa kehtaisi postata tänne kuvia tai mittoja itsestäni juuri nyt... Noh, toivottavasti tämä pian helpottaa, jahka pääsen todella kiinni siihen laihdutusruokavalioon. Eikä enää mitään selityksiä nälästä tai kasvaneesta energiantarpeesta, tässä on nyt muustakin kiinni kuin pelkästä painonpudotuksesta. Olen nimittäin lukenut, että painon pudottaminen myös normaalipainon sisällä saattaa monesti auttaa refluksitautia kärsivää, mikä johtunee palleatyrään kohdistuvan paineen vähenemisestä, tai miten sitä nyt selitettiinkään. Mutta joka tapauksessa olen vakuuttunut siitä, että syömisen vähentäminen nyt radikaalisti auttaa minua aivan varmasti monin tavoin. Voi, kunpa saisin teiltä kommentteja, rakkaat lukijani! Ja rohkaisua! Olen pahoillani, että olen laittanut eston vapaalle kommentoinnille, mutta en tahdo blogiini mitään törkyviestejä. Voitte kyllä muuten vapaasti laittaa viestiä tulemaan, mutta minun on voitava hyväksyä ne ennen sivuille julkistamista. Toivottavasti ymmärrätte!

Tänään eivät ole syömiset menneet ihan nappiin, mm. eilisestä jääneiden karkkien vuoksi, mutta huomenna... Enkä enää aio luovuttaa, vaikka mikä tulisi! En, ennen kuin olen tavoitteessani.

P.S. Löysin muuten tänään taas uusia, ihania thinspo-kuvia, jotka varmasti auttavat motivoitumisessa. Mutta huomiseen, pus pus!

tiistai 6. heinäkuuta 2010

52,8 kg

Huoh. Niinpä niin: painan 200 grammaa enemmän kuin eilen. Tosin söinkin vasta tosi myöhään, että ihan oikein minulle. Eilisen iltasyömisen ja teen juomisen vuoksi olen myös kärsinyt aika pahasta refluksista pitkin päivää. En kuitenkaan onnistu ajoittamaan tämänkään päiväistä syömistäni ainoastaan iltapäivään, vaan innostun leipomaan illalla mustikkapiirakkaa ja syömään siitä kaksi isoa palaa. Olen nimittäin kutsunut ystäväni kylään huomiseksi, minkä vuoksi on tietenkin hyvä olla vähän jotain tarjottavaakin. Loppuillan vatsani on hirvittävän turvoksissa. Tuntuu, kuin painaisin sata kiloa. Huoh.

Tämän päivän syömiset:
  1. lesepuuroa rasvattomalla maidolla ja marjasoseella
  2. maustamatonta A-jogurttia
  3. banaani, mansikoita, porkkanoita
  4. puolikas ruisleipä kasvisrasvalevitteellä, rapeasalaatilla, rypsijuustolla ja kurkulla
  5. keitetty kananmuna
  6. mustikkapiirakkaa (liikaa!)
Juonut olen lasillisen AB-piimää, rasvatonta maitoa sekä vain puolitoista litraa vettä.

Paino tuskin ainakaan laskee vielä huomiseenkaan mennessä, että sen osalta ei edistystä ole varmaan ihan heti nähtävissä. Se, missä olen viimeisten päivien aikana kuitenkin onnistunut, on ollut karkin, suklaan ja jäätelön syömisen lopettaminen kokonaan. Olin meinaan ihan sokerikoukussa vielä viikko sitten, eli pisteet sen himon voittamiselle! Lisäksi olen hyvin päässyt taas liikunnan harrastamiseen kiinni, lukuun ottamatta tätä päivää. On tärkeää huomata pienetkin onnistumiset, sillä nekin lisäävät motivaatiota. Huomenna aion olla erityisen tarkka syömisissäni ja yritän saada juoduksi enemmän vettä. Huomenna on taas luvassa kuntosalitreeniä.

Olen nyt pohdiskellut tuota ruokavaliota ja tullut siihen tulokseen, että siihen pitäisi lisätä lämmin ateria joka päivälle. Ainakin niille päiville, jolloin harrastan raskasta liikuntaa, sillä ei yksi keitetty kananmuna ja banaani todellakaan riitä punttistreenin jälkeen, vaikka laihduttaa haluaakin. Lisäksi olen ajatellut kasvisten ja hedelmien osuutta yleisesti sekä leivän lisäämistä. Että jos leivän lisäisi kokonaan tuohon hedelmän tilalle, ja että tuoreita kasviksia, hedelmiä ja marjoja saisi syödä rajoituksetta? Paitsi tietty viinirypäleitä, sillä niissähän on ihan tajuton määrä kaloreita. Eikä banaanejakaan tarvitse syödä kuin yhden päivässä, mutta eipä niitä nyt samalla tavalla teekään mieli kuin vaikkapa mansikoita. Ja tämä koskee nimenomaan tuoreita kasviksia, ei siis mitään kuivattuja tai säilykehedelmiä. Tämän ajattelun mukaisesti uusi ruokalista näyttäisi seuraavanlaiselta:
  1. puuro (lautasellinen) + marjoja eri muodoissa
  2. jogurttia (lasillinen, 2 dl)
  3. lämmin ateria (lautasmallin mukainen)
  4. leipä (puolikas/siivu)
  5. keitetty kananmuna (1 kpl)
+ tuoreita kasviksia, hedelmiä ja marjoja rajoituksetta
+ rasvatonta maitoa, piimää

Nyt alkaa ehkä näyttää vähän täysipainoisemmalta ja riittoisammalta edelliseen malliin verrattuna. Yhtenä lisäyksenä kuitenkin vielä se, että yritän pyrkiä välttämään syömistä iltakuuden jälkeen. Painonpudotuksen kannaltahan se on oikeastaan ihan sama, mihin aikaan sitä kalorinsa syö, sillä ei niitä kaloreita sen enempää ole ruoassa, vaikka söisi myöhäänkin, mutta nimenomaan refluksitaudin kannalta olisi ehdottoman tärkeää pitää iltapalan ja nukkumaan menemisen välissä reilu väli. Huomenna kiinnitän erityistä huomiota juuri tuohon syömisen ajoittamiseen alkupäiväpainotteiseksi. Huomiseksi on myös luvassa vielä tuota mustikkapiirakkaa, mutta tällä kertaa vain yksi pala :) Ajattelinkin lisätä sääntöihin, että yhden aterian/annoksen voi korvata herkulla silloin tällöin (vapaa valinta). Mutta vain yhden, eikä mielellään ihan joka päivä. Kyllä tämä vielä tästä.

maanantai 5. heinäkuuta 2010

52,6 kg

Mies herää jo kuuden jälkeen töihin, enkä itsekään saa enää nukuttua. Vatsa ei toimi vielä niin aikaisin, ja vaaka näyttää edelleen samaa painoa. Aamupäivän vietän jälleen auringossa maaten, mutta päivällä lähden toimittamaan asioita kaupungille ja uimaan.

Olen takaisin kotona vasta iltasella, ja syön refluksiruokavalio-oppien vastaisesti aivan liian myöhään. Kaiken lisäksi minua on nälättänyt hirveästi pitkin päivää, minkä vuoksi olen syönyt "ylimääräisiä" juttuja: päärynän, porkkanoita ja litran mansikoita.

Tämän päivän syömiset:
  1. lesepuuroa rasvattomalla maidolla ja marjasoseella
  2. maustamatonta A-jogurttia
  3. banaani, päärynä, mansikoita, porkkanoita
  4. keitetty kananmuna
  5. keitettyjä uusia perunoita, porkkanaraastetta raejuustolla ja sinappisella salaatinkastikkeella, hunajassa paistettuja kesäkurpitsaviipaleita
Lisäksi olen juonut lasillisen AB-piimää, toista litraa vettä sekä kolme kupillista teetä (mikä luultavasti on aivan liikaa yhdelle päivälle tämän refluksin kanssa).

Oikeastaan osasinkin aavistaa sen, että dieettini tulisi vielä kaipaamaan pientä hienosäätöä. Pohdin asiaa paremmin uudestaan huomenna.

sunnuntai 4. heinäkuuta 2010

52,6 kg

One day at a time
Herään tosi myöhään, vasta puoli kymmeneltä, mutta sentään aikaisemmin kuin edellisenä päivänä. Tästä tulee hyvä päivä, päätän itsekseni. Tosin vaaka ei ole näemmä ihan samaa mieltä kanssani. No, eipähän ole ainakaan tullut lisää. Kyllä tämä tästä... Aamupalaksi syön lesepuuroa marjasoseella sekä juon kupillisen vihreää teetä. Tuoremehusta olen kokonaan luopunut refluksitaudin takia.

Aamupäivän puuhien jälkeen lähden pyöräilemään: käyn torilla ja ruokakaupassa. Katselen ihmisiä sekä nautin aurinkoisen kesäsunnuntain kuumuudesta. Kotiin päästyäni suuntaankin viltin, romaanin, vesipullon ja aurinkovoiteen kera kutsuvan vihreälle pihanurmikolle. Opiskelu saa nyt odottaa, sillä tänään on vapaapäivä.

Palvottuani aurinkoa pari tuntia olen saanut tarpeekseni tälle päivälle, mutta sisälle meneminen ei silti oikein houkuttele. Kaiken lisäksi olen jostain syystä niin täynnä energiaa, että vapaapäivästä huolimatta lähden juoksemaan pururadalle. Olen kuitenkin hädin tuskin puolessa välissä, kun oikean rinnan kohdalta alkaa äkisti pistää. Hidastan tahtia verkkaisemmaksi. Yritän hengittää mahdollisimman syvään ja rauhallisesti sekä pitää kurkunpään avoimena ja rentona hapensaannin parantamiseksi. Tämänhetkinen juoksukuntoni ei ole ehkä aivan parhaimmillaan, mutta saan silti lönkyteltyä kaikki tasaiset ja alamäet. Lenkin jälkeen olen hikinen ja hengästynyt sekä kaikkea muuta kuin energinen, mutta jaksan sentään vielä venytellä. Loppuillaksi on vuorossa iltapalaa ja lepoa.

Tänään olen syönyt ja juonut:
  1. lesepuuroa marjasoseella, vihreää teetä rasvattomalla maidolla
  2. banaanin
  3. maustamatonta (ei rasvatonta) jogurttia muromyslillä (tai oikeammin muromysliä maustamattomalla jogurtilla, sillä mysliä oli suhteessa jogurttiin aika paljon, heh)
  4. keitetyn kananmunan
  5. vapaa valinta: porkkanaraastetta kolmesta porkkanasta, raejuustoa ja sinappista salaatinkastiketta, lasillinen piimää sekä yksi kokonainen porkkana
Lisäksi olen juonut rasvatonta maitoa ja kaksi litraa vettä.

Kuten huomata saattaa, aion syömisten osalta noudattaa sitä suunnitelmaa, johon viime kerralla (28. helmikuuta) jäin ja jonka toteutus myös viime kerralla jäi aika surkeaksi. Olen nimittäin pohdiskellut aika paljon kaikenlaisia dieettejä ja tullut siihen tulokseen, että vaikka sitten söisikin melko niukasti varsinaisen laihdutusvaiheen aikana, niin erilaisia ruokaryhmiä kannattaisi kuitenkin syödä suht monipuolisesti ja tasapainoisesti. Tämän vuoksi olen päätynyt yllä mainitunlaiseen ruokavalioon, jota voisin kutsua esim. ruokaryhmädieetiksi, ruokaympyrädieetiksi tai ruokapyramididieetiksi (en tiedä, onko kyseisen nimisiä diettejä jo joku lanseerannut, mutta itse nyt ainakin kutsun tätä dieettiä kyseisillä nimillä).

Eli mistä on kyse? Esimerkiksi ruokaympyrässähän on esitetty eri ruokaryhmät eri suuruisina lohkoina: 1) kasvikset, hedelmät ja marjat, 2) viljatuotteet, 3) maitotuotteet, 4) liha, kana, kala, soija, tofu ja muut vastaavat proteiinin lähteet, 5) peruna, riisi ja pasta sekä 6) rasvat ja öljyt. Myös ruokapyramidi noudattaa samaa linjaa. Omassa "dieetissäni" pyrin ottamaan huomioon kaikkien noiden ruokaryhmien jakautumisen jokapäiväisessä syömisessäni ja juomisessani siten, että päivän ateriat ja annokset jakautuvat viiteen osaan: 1) puuro/leipä, 2) jogurtti, 3) hedelmä, 4) keitetty kananmuna, 5) vapaa valinta. Yhdessä nämä mahdollistavat paitsi hiilihydraattien, proteiinin ja rasvojen myös kuitujen ja kalsiumin tasaisen saannin. Puuro tai leipä aamupalana edustaa viljatuotteita (hiilihydraatit + kuitu), ja niiden mukana tulee sitten vielä joko hilloa/marjoja tai leivänpäälliset. Jogurtti tai vastaava maitovälipala taas edustaa maitotuotteita (hiilihydraatit, proteiinit + kalsium), hedelmät suurinta kasvisryhmää (hiilihydraatit + kuitu) ja keitetty kananmuna niin sanottua liharyhmää (proteiinit, rasvat). Tärkeä osa päivän syömisiä on lisäksi viides "ateria", jonka saa valita vapaasti mistä tahansa ruokaryhmästä. Se voi olla lämmin ateria opiskelijaruokalassa, annos salaattia, pala piirakkaa, keittolautanen tai vaikka joku herkku. Vapaa valinta antaa toisaalta vapauden valita mitä tahtoo, jolloin dieetti ei käy sietämättömäksi, mutta parhaimmillaan se pistää nimenomaan priorisoimaan ruokavalintojen välillä: onko järkevämpää syödä tänään pussillinen karkkia vai lautasellinen kotiruokaa? Parhaimmillaan vapaa valinta tuo myös vaihtelua eri päiviin, mikä myös edesauttaa ruokavalion pysymistä mahdollisimman monipuolisena. Tämänpäiväinen valintani oli siis porkkanaraastetta (hiilihydraatit + kuitu) raejuustolla (proteiinit + kalsium) ja salaatinkastikkeella (rasvat).

Nyt olen siis perustellut ruokavalion, jota yritän parhaani mukaan tästedes noudattaa. Liikunta säilyy luonnollisestikin edelleen jokapäiväisenä osana arkea, joskin olen edelleen kiinnostunut lisäämään juuri astangajoogan harjoituskertojen määrää muihin lajeihin verrattuna. Ihanteellinen viikko liikunnan harrastamisen osalta voisi näyttää esimerkiksi tältä: maanantaina uinti, tiistaina astangajooga, keskiviikkona kuntosali, torstaina astangajooga, perjantaina lenkkeily, lauantaina astangajooga, sunnuntaina vapaapäivä. Katsotaan, mitä ensi viikko tuo tullessaan.

lauantai 3. heinäkuuta 2010

52,6 kg

Voi, onko siitä todellakin noin kauan, kun olen tänne viimeksi kirjoittanut! Siis helmikuussa! Tai no oli tuolla näköjään pari jotain hassua luonnosta, mutten aio päivitellä niitä tänne nyt sen enempää.

Paljon on ehtinyt tapahtua viimeisten... reilun neljän kuukauden aikana. Kevät meni oikeastaan aika pitkälti opiskelun, lähinnä kanditutkielman, mutta myös ahkeran liikunnan harrastamisen, parissa. Innostuin astangajoogastakin jopa siinä määrin, että lähdin kokeilemaan, josko saisin kasvatettua harjoittelukertoja kolmeen viikon aikana. Myös muu liikkuminen maistui epätodellisen hyvältä. Valitettavasti kuitenkin samoin kävi myös ruoan kanssa, nimittäin sekin maistui, niin tavallinen ruoka kuin herkutkin, sillä energiantarve oli suuri, enkä sitten päässyt kaikesta huolimatta eroon painosta, vaan oikeastaan päinvastoin. Haba kasvoi, mutta niin myös ruokahalu. Miten siinä näin pääsi käymään, ihmettelin itsekseni.

Olin kuitenkin ihan tyytyväinen aktiivisuuteeni, kunnes sitten huhti-toukokuun vaihteessa vastaan tuli hieman ikäviä yllätyksiä. Nimittäin varmaankin jo aikaisemmin mainitsemani refluksioireet pääsivät jostain syystä äitymään niin pahoiksi, että valtavien polttavien kipujen vuoksi vähensin paitsi syömistä myös fyysistä harjoittelua. Pari viikkoa meni siinä, kun ravasin terveyskeskuksen, päivystyksen, sairaalan ja yksityisen välillä. Selvisihän se ongelma sitten lopulta, ja nyt on aika varattuna ruokatorven pH-mittaukseen, manometriaan ja gastrokirurgille sekä myöhemmin mahdollisesti leikkaukseen. Sitä odotellessa joudun olemaan aika kovalla happopumpunsalpaajalääkityksellä, minkä lisäksi tulisi noudattaa kasvissyöjän kannalta katsottuna melko tiukkaa ruokavaliota. Tupakan, alkoholin, kahvin ja ylipainon suhteen ei tietenkään ole mitään ongelmaa, vaan ongelman tuottavat lähinnä raakojen ja väkevien vihannesten, kuten raa'an paprikan, sipulin, valkosipulin, tomaatin, sitrushedelmien sekä mahdollisesti myös vihreiden vihannesten syömiskielto (en ole vielä ihan täysin selvillä, että mikä kaikki sitä refluksia itselläni aiheuttaa). Myös suklaa, hiilihappoiset juomat, tuoremehut, liika sokeri, liika rasva ym. ovat pannassa. Laihduttajan näkökulmasta voisi tietenkin ajatella, että refluksitautia sairastava on onnekas, kun ei yksinkertaisesti saa eikä voi syödä roskaruokaa ja muita herkkuja eikä liian isoja annoksia. Voin kuitenkin todeta, ettei tämä todellakaan ole mukavaa, enkä olekaan vielä oikein päässyt tasapainoon tuon syömisen kanssa. Pahimpana viikkona pystyin syömään lähinnä kaurapuuroa, minkä vuoksi/ansiosta paino tippui pari kiloa ja menin muutenkin aika heikkoon kuntoon. Mutta sen jälkeen, kun lääkitystä nostettiin sen verran, että oireet lievittyivät siedettävälle tasolle, ne kilot ovat tietysti tulleet takaisin, korkojen kera. Refluksitaudin lisäksi itselläni todettiin kaikkien testien ja verikokeiden jälkeen myös kilpirauhasen vajaatoiminta. Vanhuus ei tule yksin, sanotaan.

Mutta se siitä kevään "laihdutushistoriasta". Viimeiset pari viikkoa ovat olleet hyvin takkuilevia syömisen uudelleenopettelemisen ja liikunnan uudelleenaloittamisen suhteen, mutta suunta on oikea. Viime viikolla pääsin jo sentään taas uimaan ja kuntosalille, tällä viikolla olen noiden lisäksi käynyt myös sauvakävelemässä. Syömisen osalta erityisesti herkkujen vähentäminen sekä annoskokojen pienentäminen on ollut haasteellinen tehtävä, mutta siinäkin olen jo kunnostautunut. Vaikka paino ei missään vaiheessa ole noussut edes 53 kilogrammaan, tunnen itseni silti ihan hirvittävän isoksi (lihavaksi), ja etenkin vatsan seutu on kasvanut niin isoksi, etten kehtaa edes mennä astangajoogaan. Hölmöä, mutta onhan se joogaaminen melko hankalaakin, kun vatsa on koko ajan tiellä :) Toistaiseksi yritän keskittyä muihin lajeihin, ja katsoa sitä joogan jatkamista myöhemmin.

Mutta jääköön tämän päiväiset löpinät nyt tähän, että riittää juttua myös ensi kerraksi. Ja tällä kertaa en jätä tätä kesken, sillä jo nyt tuntuu siltä, että olen pettänyt itseni lisäksi myös arvokkaat lukijani, jotka mahdollisesti arvostaisivat vähän säännöllisempää kirjoittelua :) Huomiseen!
Jääköön taakseni syntinen entinen
Pystyn muuttumaan vielä, mä tiedän sen