
52,9 kg
Aamupalaksi puolikas täysjyväsämpylä kasvisrasvalevitteellä, jääsalaatilla, rypsijuustolla ja kurkulla, juomaksi lasillinen kolmen hedelmän tuoremehua. Aamupalan yhteydessä nappaan ummetuslääkkeen.
Puolen päivän aikaan syön banaanin ja lähden ruokakauppaan. Mies ei ole tänään kotona, joten voin ostaa mitä haluan. Raahaan kotiin hedelmiä kilokaupalla. Iltapäivällä syön Nutrilett shaken, kolme persikkaa, nektariinin, kolme omenaa, appelsiinin, mandariinin sekä paljon purkkaa ja teetä. Iltapalaksi syön porkkanaraastetta raejuustolla ja salaatinkastikkeella. Illan mittaan myös ummetuslääke alkaa vaikuttaa, ja ravaan vessassa useaan otteeseen.
Tänäänkään en ole jaksanut liikkua sen kummemmin, mutta ainakin olen syönyt kevyesti ja terveellisesti. Illalla televisiosta tulee taas Dieetit vaihtoon -ohjelma. Inhoan koko formaattia, mutta ihailen pienen naisen sinnikkyyttä ja itsekuria. Voisinpa itsekin olla välittämättä ruoasta ja suhtautua siihen kuin kehon polttoaineeseen. Nukkumaan mennessäni mahani on pullollaan nestettä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti