Aamupalaksi ehkä maailman pienin paahtoleipä kasvisrasvalevitteellä, ruukkusalaatilla, kasvisleikkeleellä, rypsijuustolla ja kurkulla sekä lasillinen tuoremehua ja pari kupillista teetä.
Eilen oli todella raskas päivä, mutta niin myös tänään. Ennen puoltapäivää ja lähtöäni yliopistolle hotkaisen vielä nopeasti Nutrilett keiton, sillä muuten päivän "lämpimän aterian" syöminen venyisi iltaan. Eväiksi olen taas ottanut banaanin ja Nutrilett shaken, joka menee juuri ja juuri alas, sillä etenkin sen ravistelemisesta syntynyttä imelää "vaahtoa" on vaikea niellä. Yritänkin aina olla hengittämättä nenällä koko sen ajan, kunnes olen saanut juoman nieltyä ja vähän vettä sen päälle, jotta en maistaisi sitä niin hyvin. Olen muutenkin ajatellut, että jos luopuisi kokonaan noista Nutrilett shakeista ja siirtyisi Pro Feel -cottifrutteihin, koska 1) Nutrilett shake on PAHAA, 2) Pro Feel -cottifrutissa on vähemmän kaloreita(!) ja 3) Pro Feel -cottifrutit ovat paljon paremman makuisia ja siten menevät paremmin alas.
Tämä ortorektinen elämäntapani on saanut minut ärsyyntymään ihmisistä, jotka syövät lähettyvilläni, jos en itse syö. Esimerkiksi luennoilla tai odottaessa opetustilaan pääsyä käytävällä tuntuu, että suurinpiirtein joka toinen opiskelija SYÖ jotain: karjalanpiirakkaa, leipää, suklaapatukkaa, karkkia... Kaiken lisäksi juuri nämä kyseiset ihmiset sattuvat jostakin kumman syystä aina istahtamaan lähettyvilleni, elleivät jopa viereeni. Eilenkin yksi opiskelukaverini tarjosi minulle karkkia! Kieltäydyin tietenkin kohteliaasti, ja avasin suuni vielä selitelläkseni jotain refluksioireiden ehkäisemisestä tai jostain, mutta vaikenin. Päätin, että eihän minun tarvitse kenellekään selitellä, miksi syön tai en syö! Ei se kuulu kenellekään ulkopuoliselle. Tämä on puhtaasi minun ja oman sisäisen maailmani välinen asia. Välillä tekisi kyllä mieli nousta ja kuristaa ihmisen, joka rapistelee taukoamatta suklaapatukkapaperia tai karkkipussia.
Luentojen jälkeen menen taas body pumpiin. Tällä kertaa tunnen itseni jotenkin heikoksi, enkä millään jaksaisi tehdä sarjoja loppuun saakka. Lisäksi ärsyttää ohjaaja, joka luukuttaa taustamusiikkia ja huutaa myös itse aivan tarpeettoman lujaa.
Viimein kotiin päästyäni pääsen rauhoittumaan ja tekemään iltapalaksi porkkanaraastetta raejuustolla ja salaatinkastikkeella. Paino ei ollut pudonnut alemmas vielä tänäänkään, mutta kyllä se siitä. Tiedän lopulta saavuttavani tavoitteeni, sillä vaikka laskisin kaikki syömäni kalorit kuinka yläkanttiin, kertyy niitä pahimmassakin tapauksessa päivittäin reilusti alle tuhat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti