45

26.02.2009 - 19:25

Tiistai, paino viisikymmentäyksi pilkku kahdeksan kiloa. Luen koko päivän tenttiin, joten salille meneminen jää sittenkin välistä. Ruokapäiväkirja: 1) neljän viljan puuroa sokerittomalla mehukeitolla ja appelsiinimehua itsepuristetuista appelsiineista, 2) laskiaispulla, 3) lohi-kasviswokkia, 4) lohi-kasvisfriattaa sekä 5) päärynä. Lisäksi rasvatonta maitoa ja purkkaa.

Keskiviikko, paino viisikymmentäkaksi pilkku kaksi kiloa. Tenttiin lukemisen vuoksi nukun liian vähän, suurinpiirtein neljä tai viisi tuntia. Menen silti tentin jälkeen uimaan, minkä jälkeen olo on väsynyt, mutta raukea. Ruokapäiväkirja: 1) neljän viljan puuroa omenahillolla ja appelsiinimehua itsepuristetuista appelsiineista, 2) cottifrutti, 3) banaani, 4) lohi-kasvisfriattaa sekä 5) laskiaispulla. Lisäksi rasvatonta maitoa ja purkkaa.

Torstai, paino viisikymmentäyksi pilkku seitsemän kiloa. Nukun kellon ympäri, ja herätessäni olen energinen ja hyväntuulinen. Aamiaiseksi syön neljän viljan puuroa vadelma-mustaviinimarjahillolla ja juon pakastemansikoista tehtyä mansikkamehua. Juon monta kuppia teetä rasvattomalla maidolla. Iltapäivällä käyn vähän ulkoilemassa. Kotiin päästyäni syön lohi-kasvisfriattaa ja cottifrutin. Olen suunnitellut lähteväni jumppaan illemmalla, mutta yhtäkkinen kuumeen nousu estää sen, joten joudun jäämään kotiin. Kun ei vaan olisi iskemässä se sama influenssa, minkä vuoksi Mies on ollut vuoteen omana jo kaksi päivää. Myöhemmin illalla syön vielä banaanin ja porkkanaraastetta raejuustolla ja salaatinkastikkeella.

Neljäkymmentäviisi kiloa. Se pyöriii mielessäni lähes joka päivä. Tunnustan olevani jatkuvasti “laihiksella”. Itse asiassa olen ollut enemmän tai vähemmän laihiksella jo viimeiset kymmenen vuotta, suurin piirtein seiskaluokalta lähtien, jolloin painoin viisikymmentä kiloa ja tahdoin laihduttaa viisi kiloa. Yläasteella paras ystäväni oli reilusti alipainoinen: hän oli minusta toistakymmentä senttiä pidempi, mutta painoi silti saman verran kuin minäkin. Muistan, kuinka kahdeksannella luokalla eräs tyttö laihdutti kesän aikana pois useita kymmeniä kiloja, ylipainoisesta lähes anorektiseksi. Kerrotiin, että tyttö oksensi kaikki ruokansa. Aloin kokeilla samaa. Oksensin, salaa piilotin tai heitin roskiin ruokaa, paastosin ja repsahdin. Satunnainen ahmiminen, oksentelu ja itseni näännyttäminen ei teini-iässä johtanut juuri minkäänlaiseen muutokseen painossani. En silloin edes ymmärtänyt, mitä kaikkea oksentelu voi terveydelle aiheuttaa, mutta esimerkiksi hampaani ovat nykyisin paljon herkemmät (esimerkiksi kylmän ja kuuman juoman suhteen) kuin joskus. Se pahe loppui onneksi aikanaan, mutta pakonomainen tarve saavuttaa painolukema neljäkymmentäviisi ei.

Tiedän, etten ole ylipainoinen eikä minulla ole laihduttamiselle terveydellisiä perusteluita. Kyse onkin puhtaasti pinnallisista, esteettisistä syistä ja näyttämisen halusta. Tiedän, että kuvani vartalostani on vääristynyt, vaikka toisaalta olen kyllä tyytyväisempi kehooni kuin koskaan ennen. Olen esimerkiksi timmimpi kuin teinivuosina, jolloin en harrastanut liikuntaa juuri ollenkaan, mutten silti voi olla haaveilematta neljänkymmenenviiden kilon painolukemasta ja koon XS tai 32 vaatteista. Minulla on pakonomainen tarve tietää, miltä tuntuu olla alipainon rajalla. Haaveilen siitä päivästä, jolloin tuttavat tulevat huolestuneina kysymään laihtumistani tai että syönkö riittävästi. Lisäksi toivon, että joku, edes kerran elämässäni, olisi kateellinen minulle jostakin. Tiedän, kuulostaa naurettavalta, ihan mielipuoliselta. Silti, kuten jo aiemmin sanoin, anorektinen kehonkuva ei ole ihanteeni, vaan tavoittelen nimenomaan tervettä kehoa, jossa on vähäinen rasvaprosentti. Olen jo monta kertaa päässyt hyvään alkuun tällä samalla menetelmällä, mutta projektini on aina tyssännyt johonkin, yleensä viimeistään kyläreissuilla herkutteluun. Joskus olen myös innostunut laskemaan kaloreita tai kituuttamaan itseäni VLC-dieeteillä, mutta pidemmän päälle ne ovat johtaneet turhautumiseen ja entistä pahempaan mässäilyyn. Aikuisiän aikana painoni on pudonnut alimmillaan viiteenkymmeneen pilkku kuuteen kilogrammaan, ja nyt olen vain kilon päässä siitä. Ensimmäinen välitavoitteeni onkin alittaa tuo viidenkymmenen kilon raja. Uskon, että pystyn saavuttamaan tavoitteeni ilman kehon rääkkiä: viisi terveellistä ateriaa päivässä ja monipuolista liikuntaa. Pyrin elämään kuin olisin jo nyt neljänkymmenenviiden kilon painossa, siis visualisoin itseni sen painoiseksi. Kyse ei siis ole mistään kuurista, vaan pysyvistä elämäntapamuutoksista (kuten terveydellisistä syistä laihduttavillekin usein toitotetaan). Turvallinen laihtumisvauhti on viidestäsadasta grammasta kiloon. En siis aio ryhtyä mihinkään parin viikon kestävälle kaalisoppadieetille, vaan syön ja liikun siten, kun voisin syödä ja liikkua koko loppuelämäni, siten kuin se on keholleni hyväksi.

P.S. En ole mikään laskiaispullaintoilija, mutta koska satuin leipomaan niitä laskiaissunnuntaina niin paljon, niin olen "joutunut" syömään niitä tässä muutamana päivänä. Tosin tänään laitoin loput jo pakastimeen :)