keskiviikko 19. elokuuta 2009

The Day


23.02.2009 - 23:49

Herään aamulla melko myöhään, sillä kello on jo kahtakymmentä yli kymmenen, kun nousen sängystä. Toisaalta menin kyllä myöhään nukkumaankin. Mietin, että mikäköhän on mahtanut sekoittaa unirytmini, sillä yleensä olen illan torkku, aamun virkku -tyyppinen ihminen. Ehkä liian vähäinen ulkoilu viime päivinä? Tiedän, että unirytmillä, ulkoilulla, syömisellä ja liikunnalla on jokin maaginen yhteys toisiinsa, ja että yhden asian laiminlyömisellä on vaikutusta myös toisiin.

Nousen vaa’alle: viisikymmentäkaksi pilkku neljä kilogrammaa, vaikka kävin vessassakin! Ärsyttävää, sillä paino on kuitenkin pysynyt monta päivää viidenkymmenenkahden kilon alapuolella. Ajattelen, että tämän täytyy johtua siitä eilisestä laskiaispullasta. Tosiasiassa tietenkin tiedän, että niin ei ole, sillä ei ihminen noin vain liho eikä paino nouse yhden pullan takia yhdessä yössä. Niin oudolta kuin se tuntuukin, jopa parin kilon vaihtelut voivat kuulemma kuulua normaaliin aineenvaihduntaan.

Menen suihkuun, ajan kainalot, pesen hampaat, kampaan hiukset, rasvaan ihon, leikkaan kynnet, poistan kynsilakan ja putsaan jopa korvat. Puen ylleni valkoiset pikkuhousut, rintsikat, valkoiset sukkahousut, valkoisen paidan ja hameen. Olo on puhdas, valkoinen tuntuu puhtaalta. Aamupalaksi syön neljän viljan puuroa sokerittomalla mehukeitolla sekä juon lasillisen itsepuristetuista appelsiineista tehtyä tuoremehua. Lisäksi nappaan pari omega3-kapselia ja monivitamiinivalmisteen.

Maanantai on aina se ensimmäinen päivä. Usein se on myös kuukauden tai vuoden ensimmäinen päivä. Tammikuussa, alkusyksystä, kuun alussa ja maanantaisin kuntokeskukset ruuhkautuvat monien aloittaessa liikunnallisemman ja terveellisemmän elämän. Ihmiset ajattelevat: ”Tämä on se päivä, The Day, jolloin käännän uuden sivun elämässäni.” He haaveilevat tulevansa aktiivisemmiksi, tasapainoisemmiksi, kauniimmiksi, rakastettavammiksi ja paremmiksi. Täydellisiksi. He päättävät tehdä kevyempiä ja terveellisempiä valintoja ruokakaupassa. He päättävät jättää pois suklaan, karkit, hiilarit, sipsit, pullat, sokerin, suolan, keksit, limsat, piparit, juuston, pastan, lisäaineet, tupakan, valkoisen leivän, perunan, riisin, rasvat ja alkoholin. He päättävät vähentää napostelua, lisätä kasviksia, veden juontia ja monipuolista liikuntaa sekä noudattaa ruokaympyrää tai -pyramidia ja lautasmallia. He päättävät kiinnittää huomiota säännölliseen ateriarytmiin, pienempiin annoskokoihin ja hyötyliikuntaan.

Säännöllisyys, riittävyys, terveellisyys, kohtuus ja monipuolisuus. Pyrin ulkoilemaan ja nukkumaan riittävästi sekä syömään terveellisesti, jotta jaksaisin liikkua monipuolisesti. Säännöllinen painonseuranta. Viisi ateriaa päivässä. Selkeät säännöt ja suunnitelmallisuus. Tunnustan olevani kontrollifriikki, ja mulla on omituinen käsitys siitä, että se, mitä painan, miten pukeudun jne. jotenkin kertoisi kaiken persoonallisuudestani. Kuvittelen, että hallitsemalla syömistäni hallitsen koko muutakin elämääni. En tiedä, onko se median, länsimaisen ihannenaisvartalokuvan vääristymän, autoritaarisen kasvatukseni, postmodernin yhteiskunnan aiheuttaman hektisyyden ja paineiden, vahvan seksistisen eetoksen vai oman pääni luoma ajatus, mutta pelkään menettäväni tuon kontrollin. Ja jotenkin kuvittelen, että se elämän hallinta ja oman itsen täydellistyminen mahdollistuisi sillä, jos painaisin 45 kilogrammaa. Ehkä pyrin myös saamaan huomiota osakseni laihduttamalla itseni normaalipainon alarajalle, sillä pelkään jääväni näkymättömäksi. En kuitenkaan tavoittele mitään anorektista ulkomuotoa, minkä vuoksi koen olevani ihan terveellisesti liikkeellä.

Ensimmäinen päiväni sujuu ongelmitta. Aamiaisen lisäksi syön päivän aikana banaanin, lohi-kasviswokkia, omenan sekä rahkavälipalan. Yhteensä viisi ateriaa, ja tänään en syö laskiaispullaa. Lisäksi juon rasvatonta maitoa, vettä ja teetä. Ulkona tulee käveltyä, ja kotona jumppaan ja venyttelen. Huomiseksi suunnittelen kuntosalille menoa. Vaatekaappini perällä lojuu kasapäin liian pieniä vaatteita, joihin tahtoisin mahtua. Silmissäni siintää jo tuleva kesä pikku pikku bikineineen ja hamosineen.

Tänään meni taas myöhään, mutta mitäpä tuosta. After all, tomorrow is another day.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti