That I would be good

51,8 kg

Jälleen lähempänä tavoitepainoa! Kaksi kiloa takana, seitsemän jäljellä. Aikatavoitteeksi asetin alun perin yhdeksän viikkoa, eli kilon pudotuksen viikossa, mutta se ei taidakaan olla aivan täysin realistista omalla kohdallani. Ensimmäisen viikon aikana paino ei tuntunut millään lähtevän laskuun lisääntyneen liikunnan aiheuttaman lihasten kasvun ja nestetasapainon vaihtelun vuoksi. Ensimmäisellä viikolla juoksin, joogasin, uin, pyöräilin, rullaluistelin ja kävin kuntosalilla sekä söin kevyesti ja osanutrasin, mutta painoa putosi hädin tuskin puoli kiloa. Toisella viikolla ehdin käydä vain uimassa, kunnes iski flunssa, jonka kourissa olen ollut nyt yli viikon. En voi jatkaa harrastuksiani, ennen kuin tämä ärsyttävä yskä on täysin poissa. Ei auta kuin toivoa ja odottaa vielä pari päivää. Tosin olen jo aikoja sitten ilmoittautunut uudelle joogakurssille viikonlopuksi, enkä siis aio jättää sitä väliin. Enköhän sentään selviä siitä, kun otan ihan rennosti.

Eilen illalla kävin palauttamassa keskiviikkona vuokraamani elokuvan, ja olin pakahtua videovuokraamon irtokarkintäyteisestä tuoksusta. Oli hedelmäkarkkeja, suklaakarkkeja, toffeekarkkeja, vaahtokarkkeja, salmiakkeja, lakritseja, konvehteja, kuivahedelmiä, pähkinöitä, kirpeitä karkkeja, happamia karkkeja, makeita karkkeja, suolaisia karkkeja, mietoja karkkeja, väkeviä karkkeja, käärepaperiin käärittyjä karkkeja... Kaikkea mahdollista! Salamannopeasti (joskin haikein mielin) ojensin DVD:n tiskin takana seisovalle tytölle, juoksin ovesta ulos ja ryntäsin ruokakauppaan hakemaan kilokaupalla hedelmiä. Kotiin päästyäni lysähdin itseeni tyytyväisenä sohvan nurkkaan mutustelemaan ihanan makeita ja mehukkaita viinirypäleitä (runsaskalorisia kyllä, mutta karkkeja huomattavasti parempi vaihtoehto). Mies sen sijaan oli ostanut iltaherkuiksi fantaa (sokerista), fazerin sinistä ja pringlessejä. Hänen mukaansa kipeänä saa vähän herkutellakin (olen tartuttanut flunssani häneenkin) eikä ymmärrä koko laihdutushömpötystäni, sillä olen hänen mukaansa "ihan hyvä" ja "sopiva" eikä minussa ole mitään vikaa. Niinpä niin. Hän on itse pitkä ja hoikka kuin mikäkin, ja minä olen hänen oma pygminsä.

Televisiosta tuli eilen Dieetit vaihtoon! -niminen tosi tv -ohjelma. Olin katsomastani yhtä järkyttynyt kuin ensimmäisenkin jakson kohdalla. Minua kiinnostaa tuonkaltaisissa ohjelmissa lähinnä niiden aiheet, mutta toteutustapa on usein pettymys. En esimerkiksi voi käsittää, kuinka reilusti alipainoiselle, mahdollisesti jo vuosia ortorektisesti syöneelle ihmiselle voidaan yhtäkkiä syöttää suuria määriä pizzaa, rasvaista makkaraa tms. ilman, että siitä olisi muka mitään terveydellistä haittaa hänelle. Tässä nimenomaisessa ohjelmassa keskitytään suurimmaksi osaksi juuri siihen alipainoiseen henkilöön (jota tämänkertaisessa jaksossa kuvattiin lähinnä silikonirinnoista alaspäin), ja ylipainoinen on suurin piirtein koko formaatin pelle. Henkilöiden ruokavaliomuutoksista ei puhuta mitään siinä vaiheessa, kun heidät passitetaan takaisin kotiin, vaan asiaa käsitellään "oppimisen" kautta: alipainoinen on "oppinut" syömään enemmän ja ylipainoinen on "oppinut" syömään vähemmän. Onko näin? Eivätkä ohjelmaa todellakaan pelasta katkon aikana esitettävä kummallinen animaatio, jossa epäonnistuneesti retusoidut tissit ja alapäät vilistävät puolelta toiselle, ei Gillian McKeithin selluliittiläskiperseiden ruoskinta eivätkä edes säälittävän toimittajan muka yritykset laihduttaa ihmedieettien avulla. Alan epäillä, että onkohan se ylipainoinen sittenkään se ohjelman pelle, vaiko kenties jompikumpi noista edellisistä. Lisäksi ohjelman "lääkäri" tai mikälie on aivan kauhean näköinen vahanukke. Suututtaa. Tuntuu, että nykyajan televisiokatsojia ei oteta vakavasti. Televisio suoltaa vain neljädeetä (Apua, äitini on neljäsataakiloinen, Ruoka tuhosi elämäni tms.), suurinta pudottajaa (minua eivät ihmissuhdedraamat tai kilpailu kiinnosta) ja dieetit puntarissa/vaihdossa ym. läskiohjelmia, joissa itse asia on sivuseikka. Luulevatko televisiotuottajat, että tuollaiset formaatit auttavat ketään? Jos joitakin auttavat, niin onneksi olkoon heille (vilpittömästi!), mutta luulenpa, että suurin osa niistä syömishäiriöisistä/liikalihavista/-laihoista katsovat näitä ohjelmia viihteen vuoksi sipsipussit kourassa tai eivät katso ollenkaan. Noh, se siitä. Todettakoon, että ylipäätään suurin osa televisio-ohjelmista on nykyisin silkkaa seksististä kuraa. Tai uusintojen uusintoja. Harkitsen jälleen kerran luopuvani kokonaan kyseisestä vastaanottimesta.

Onneksi laihduttajillekin on sentään jotain järkevääkin olemassa, nimittäin (naisten) aikakauslehdet. Eivätkä niistäkään kaikki, sillä useimmat suorastaan pursuavat ylikäsiteltyjä kuvia huippumallien täydellisistä (lue: luonnottomista ja nälkiintyneistä) vartaloista (hyviä esikuvia ihannenaisvartalosta nuorillekin?) ja sekopäisiä laihdutustapoja. Mutta jotkut lehdet sisältävät, harvinaista kyllä, enemmän asiaa. Tällaisista lehdistä poimin monesti houkuttelevia ruokaohjeita, kiinnostavia artikkeleita ja kuvittelen itseni Onnistuja 2009:ksi (aikaisempina vuosina myös Onnistuja 2008:ksi, Onnistuja 2007:ksi jne.).

Olen alkanut miettiä itselleni ensimmäistä palkintoa, sillä aion palkita itseni alitettuani 50 kiloa. Ajattelin, että päivä kylpylässä Miehen kanssa voisi tehdä hyvää, tai kokovartalohieronta. Mmm... Olen palkinnut itseäni myös etukäteen ostamalla (jälleen kerran) parit uudet tavoitefarkut. Laskin, että kaikista omistamistani housuista vain alle puolet sopii ylleni (loput ovat kokoa xs, 32/34 tms.). Säälittävää, että olen varastoinut monia pareja jo niin pitkään.

Tänään syötyä ja juotua [edit]: lasillinen päärynä-ananasnektaria, pala ruisleipää, kasvisrasvalevitettä, ruukkusalaattia, kasvisleikkelesiivu, rypsijuustosiivu, tomaatti, teetä hermesetaksella ja rasvattomalla maidolla, banaani, kasviskeitto minestronen tapaan, rasvatonta maitoa, tonnikalasalaattia, salaatinkastiketta, persikka, mandariini, 1 l mansikoita, 1 l herneitä.